Näytetään tekstit, joissa on tunniste bc2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bc2015. Näytä kaikki tekstit

9. huhtikuuta 2015

Bikini Challenge tulokset

Noniin! Mä vähän edellisessä postauksessa lupaisin kirjoittavani oman postauksen tästä dietistä ja sen tuloksista. Ensinnäkin olen ollut kyllä tyytyväinen tähän dieettiin. Se toi mulle paljon lisää tietoa syömisestä, treenaamisesta ja opin ehkä itsestänikin jotain!

Tilasin siis Bikini Challenge dieetin fitfarmin sivulta tammikuussa pari päivää ennen kuin se alkoi. En ollut oikeastaan hirveästi suunnitellut valmennukseen osallistumista, vaan törmäsin johonkin facebook mainokseen pari päivää aikaisemmin ja sit vaan päätin osallistua. Kauanhan mulla oli ollut jo ajatus siitä että olisi kiva oppia syömään oikein ja saada oikeanlaiset treeniohjemat salille. Laihtuminen, kiinteytys ja lihaksen kasvu oli myös mielessä.

Dieetti alkoi 26.1. Valmennus sisälsi ruokavalion, saliohjelmat, vaihtuvat viikkotreenit, treenivideot, viikottaiset ruokavinkit ja keskustelupalstan käytön. En ole koskaan aikaisemmin ollut minkäänlaisella ohjatulla dieetillä/valmennuksessa ja mietinkin heti alussa että ymmärränkö ohjeista mitään. Olin kuitenkin tyytyväinen ohjeisiin, koska ne olivat tarkat ja yksinkertaiset. Eli tällainen aloittelijakin ymmärtää hyvin! 

Dieetin alussa tuntui että ruokaa täytyi syödä ihan hirveät määrät. Aikaisemmin kun vain oli tottunut syömään silloin kun nälkä iskee.. Ekat pari viikkoa elimistö ei oikein meinannut tottua uuteen ruokavalioon ja kärsin hieman turvotuksesta. Kerran turvotti jopa niin pahasti että tuli kauhea huono olo ja tuntui että maha räjähtää. Kolmannen viikon jälkeen alkoi tilanne onneksi tasoittua ja ruuatkin alkoivat menemään helpommin alas.

Salitreenit olivat kivoja. Pääasiassa noudatin 3-jakoista ohjelmaa. Näin jälkeenpäin kun ajattelee niin olisin voinut tehdä treenit ehkä hieman suuremmilla painoilla. Tuntuu että on vasta nyt saanut kunnon tuntumaa esim. yläkropan treeneihin kun olen ottanut isommat painot käyttöön. 

Viikkotreenit ovat olleet myös hyviä. Osa niistä ovat olleet hieman rankempia kuin toiset. Selvästi rankin niistä oli boxitreeni. En tiedä sitten johtuiko siitä kun se oli ensimmäinen lihaskuntotreeni mitä tein. Ajattelin kokeilla tehdä sen nyt myöhemmin uudestaan ja katsoa että onko kunto kohentunut viimekertaisesta. Lemppari lihaskuntotreeneiksi osoittautui kyllä kahvakuula ja jumppapallotreenit! Niitä voi tehdä myös helposti kotona jos vain omistaa vehkeet.

Viikossa treenejä tuli 5 (sali + viikkotreenit) ja aamuaerobisia 2-3. Alussa toi määrä kuulosti kauheen suurelta, mutta kyllä siihen tottui eikä se tuntunut yhtään niin pahalta. Oikeastaan mun oli tosi helppoa suunnitella kaikki salimenot ja muut koska mulla on ollut melko vähän töitä. En tiedä olisiko onnistunut yhtä hyvin jos tekisi kokopäivätyötä.. Periaatteessa tästä dieetistä tuli yks mun elämän kohokohta jos näin raa'asti voi sanoa, koska mun muu arki pyöri treenaamisen ja syömisen ympärillä.

Parasta dieetissä oli selkeät ohjeet ja se että muutoksia oikeasti tapahtui! Olen myös ylpeä siitä että omistan jonkinlaista itsekuria (vaikka dieetin kahdella viimeisellä viikolla tuli hieman jo luovuttamista). Mutta aion kyllä tulevaisuudessakin jatkaa näillä ohjeilla hyvin pitkälti. Ehkä sallin itselleni silloin tällöin pieniä lipsumisia mutta yritän pysyä kovana ja pistää herkuttelut minimiin koska mä haluan olla timmissä kunnossa kesällä ja näyttää hyvältä biksuissa! Se on eri asia sitten että toteutuuko se. Pahinta jatkossa onkin se, että ei ole tehnyt mitään tiettyä päätöstä. Sanoisin että se PÄÄTÖS on tärkein. Ilman sitä ei onnistu.

Seuraavaksi sitten tuloksiin:

Kilot: -2,3 kg

Sentit:
Rinta: -3 cm
Vyötärö: -3 cm
Maha: - 4 cm
Lantio: -2,5 cm
Reisi: -1,5 cm
Hauis: -2,5

Olenko sitten tyytyväinen tuloksiin? Painoa olis saanut lähtee enemmän. Alussa ajattelin että lähtis n 5kg pois painosta. Haluaisin kyllä että lähtis vielä se kaksi kiloa, joten siinä mielessä en ole tyytyväinen. Vaikka eihän se paino kaikkea kerro. 

Senttejä on onneksi lähtenyt joka puolelta n. 3 cm. Siihen olen ihan tyytyväinen että selvää kavennusta on tapahtunut ja rasvanpolttoa. Mutta vielä on myös matkaa unelmakroppaan. Vai voikohan se koskaan olla edes mahdollista kun aina on parannettavaa?

Lopuksi sitten muutama kuva joista ensimmäinen on otettu dieetin alussa ja toinen dieetin loputtua. En tiiä huomaako noista nyt sen kummemmin mitään, mutta en viitsinyt niitä bikinikuviakaan nyt tänne laittaa. On niin karua katseltavaa. Ja mulle riittää muutenkin se, että tiedän itse muutosta tapahtuneen, kunhan nyt jaan tämän täälläkin :)


Jos bikini challenge nettivalmennus dieetti kiinnostaa, niin seuraava alkaa jo tulevana maanantaina 13.4. Suosittelen kyllä jos vähänkään on harkinnassa, sillä tekisi mieli itsekin ottaa perään heti toinen samanlainen. :D

- K ii a -


23. helmikuuta 2015

BC - viikko 5

Moi!

Nyt vähän niitä dieetti kuulumisia. Elikkäs tänään lähti viides viikko tätä Bikini Challenge -dieettiä käyntiin. Nopeasti on mennyt aika kun tuntuu että vastahan tää alkoi. Nyt ollaan siis puolessa välissä ja tämän viikon jälkeen jäljellä on vielä viisi viikkoa. Mitään suurempia ongelmia ei oo tähän mennessä dieettiä ollut. Jotenkin ajattelin että tää olis paljon rankempaa, mutta aika kevyestihän tää menee! Okei.. on kyllä muutama kerta ollut sellanen fiilis ettei jaksais lähteä salille (esim. eilen) mutta heti kun siellä on käynyt niin tulee taas energisempi ja eloisampi olo. Väsymystä on myös ollut havaittavissa ja viimeiset neljä päivää olen ollut hieman pahoinvoiva. En tiedä sitten johtuuko ihan muista syistä kuin tästä dieetistä.

Pakollisia ruokakuvia:

 Aamupalaksi vaasan kaurasydänleipää, paistettua kananmunan valkuaista, kalkkunaleikettä, marjoja ja kahvia kaneli-kookosöljyn kera.
 Salitreenin jälkeen jasminriisiä, kanaa, paistettua kesäkurpitsaa ja sipulia + riisikakut.
Ja perjantain kunniaksi dieettipizzaa! Namnam, oli kyllä ihanaa vaihtelua noille perus dieettiruuille. 
Teen kyllä toistekin ;)


Ruokavalioon ja treeneihin oon kyllä ollut tyytyväinen! Treenit on sopivan haasteellisia ja vaihtelua tulee kun joka viikko julkaistaan uusi viikkotreeni. Tähän mennessä olen tehnyt boxi-, kahvakuula-, jumppapallo- ja pakaratreeniä. Saliohjelmistakin olen tykännyt ja erityisesti 3-jakoisesta ohjelmasta.

Nyt kun on kuukausi tätä dieettiä takana, niin kai sitä jo oletetaan että jotain muutosta on ulkoisestikin tapahtunut. Ja kyllä! Vihdoin ja viimein huomaan itsekin että on tässä kropassa jotain tapahtunut. Paino ei ole juurikaan tippunut siitä mitä se oli dieetin alussa, mutta kun vertaan aloituskuvia tämän hetken tilanteeseen niin huomaan kyllä että olen hieman kaventunut. Ja kyllä poikaystäväkin on sen huomannut ja eilenkin huomautti että "onhan sulle lihastakin tullut" ;) jes!
Mittailujenkin mukaan on muutama sentti lähtenyt esim. mahan seudulta! Innolla odotan että mitä muutoksia tapahtuu seuraavan viiden viikon aikana.. jännää!

 Ja taas riisiä ja kanaa.. tällä kertaa keitetyn parsakaalin kera.
 Ja tässä ihana marjapiirakka aamupala! Niin herkkua!
Nämä tuli hankittua viime viikolla.


No mites mä sitten voin? Kiitos oikein hyvin. Olo on energisempi ja uni maistuu. Koko olemus ja keho tuntuu jotenkin kevyemmältä. Itsevarmuus sen kun kasvaa. Voin oikeastaan jo tässä vaiheessa sanoa että olen ylpeä itsestäni. Ensinnäkin se että lähdin mukaan tähän koko juttuun. Ja toiseksi se että olen huomannut että löytyyhän multa sitä itsekuria! Tämä on mahtavaa! :-)

Niin ja vielä mahtavampaa on se että tällä viikolla on kevennetty viikko ja tankkauspäivä. Saan siis yhtenä päivänä syödä vapaasti mitä haluan! Olen menossa viikonlopuksi kotiin Kokkolaan ja äitillä ois perjantaina pienet synttärijuhlat/lomanalkajaiset. Tarjolla ois kuulemma kaikkea hyvää leipomusta ja ruokaa joten taidan pitää tankkauspäiväni silloin. Pitäis varmaan alkaa suunnittelemaan että mitä kaikkea sitä söis... irtokarkkeja, nutellaa, ben & jerrys -jätskii, pullaaa..... uuh! Can't wait!

Oikein mukavaa ja energistä viikkoa kaikille! Niin ja nythän taitaa olla osalla hiihtolomatkin.. mukavaa lomailua! :-)

13. helmikuuta 2015

weekend

Jihuu! Se ois perjantai nyt. Oikeastaan se ei edes tunnu miltään, koska mulla ei oo mitään mitä odottaa. Lauantaikin on tän viikon ainut työpäivä, joten tää on yhtä lomailua. Eikä ole mitään herkkupäivääkään mitä odottaa. Tietysti ystävänpäivä on huomenna ja ollaan koitettu keksiä M:n kans jotain tekemistä meille. Mietittiin syömistä, keilaamista, bilistä, leffaa.. jotain näistä. Syöminen kuulostais kyllä houkuttavalta.. Nimittäin huomasin että koskarin Daddys Dinerista saa fitfarmin suunnittelemia ruoka-annoksia. Ehkä pakko mennä kokeilemaan. ;)

Oli muuten aivan mahtavan näköinen auringonnousu tänä aamuna kun heräsin aamupalalle! Aiettä noita värejä. Mahtavuutta!


Ja mä oon niin nauttinut tästä auringonpaisteesta, mikä ihana ilma!

Tää viikko on sujunut aika leppoisasti. Tietenkin olen noudattanut ruoka- ja treeniohjeita ja elänyt sen mukaisesti. Lipsumisia ei ole tullut yhtään ja treenitkin on sujunut ihan hyvin. Kahvakuulatreeniä oon tehnyt tällä viikolla pari kertaa ja oli kyllä kiva treeni! Otin myös uuden 2-jakoisen saliohjelman käyttöön ja tänään ois vuorossa jalat! Iiks. Saa nähä pystyykö huomenna kävelemään töissä. :D
Uutena tuttavuutena tutustuin myös treenin aikana juotavaan juomaan. Hyi että kuinka pahaa oli ensimmäiset kulaukset! Ei voinut muuta kuin kaataa puolet viemäriin kun ei mennyt alas.. Viime kerralla kyllä sain juotua koko pullollisen kun oli treenatessa niin kova jano.


Eilisen eväitä.

En tiiä onko nyt kolmannella viikolla kropassa tapahtunut mitään sen kummempia muutoksia. Tietysti toivon että rasva palaa ja lihasta tulis tilalle. Mittojen mukaan reisistä oli lähtenyt muutama sentti. Paino on tippunut siihen mistä lähdinkin. Päätin myös etten käy joka päivä puntarissa koska se paino saattaa vaihdella päivittäin jonkin verran. Seuraavan kerran punnitsen itseni sunnuntaina ja toivon että jotain ois lähtenyt! Edes 100 grammaa... ja mieluiten mahasta! :D

Ainoa ongelma tän dieetin aikana mulla on varmaan ollut toi maha. Turvottaa melkein jokaisen aterian jälkeen ja eilenkään en saanut syötyä koko ateriaa loppuun. Tuli niin huono olo että piti mennä sohvalle röhnöttämään hetkeks. Kävin myös hakemassa entsyymejä, joilla pitäis olla joku vaikutus ruuansulatukseen..

Oon kyllä muutakin tehnyt tällä viikolla kuin vain treenannut ja syönyt! Olin nimittäin hiusmallina tiistaina. Sain vähän uutta väriä päähän ja hiusmalliakin muokattiin. Hiuksia lyhennettiin etuosasta ja takaa jätettiin pitkäksi. On tässä vähän totuttelemista ja kun en meinaa saada tukkaa enää samanlailla kuin aiemmin..



Mutta ei kai sen kummempia kuulumisia tällä kertaa. Mukavaa viikonloppua ja sydämmellistä ystävänpäivää allihuuppa! :-)

3. helmikuuta 2015

Dieetti kuulumisia

Moi! Nyt ajattelin vähän kertoa kuulumisia dieetiltä. Mun on kyllä pitänyt muutakin tänne kirjoittaa, mut tuntuu vaan että jostain syystä aika ei riitä. Kokoajan pitää olla syömässä tai treenaamassa. :D

Ensimmäinen viikko BC:tä on takana ja omasta mielestä suoriuduin siitä aivan hyvin. Joistakin aterioista jäi syömättä pieniä osia (riisikakku, banaani yms) mutta muuten olen kyllä ruokavaliota noudattanut tarkasti! Paljon on saanut ruokaa syödä kyllä. Nälkä ei ole vielä päässyt yllättämään. Herkkuja on hieman tehnyt mieli, mutta yllättävän vähän. Olen siis oikeasti suklaahirmu. Rakastan suklaata! Kyllä vähän teki tiukkaa perjantai-iltana kun M mussutti mun vieressä minttusuklaata. Mut onneks mä sain pari lasia zero cokista! ..Eikä sekään kyllä ees ollut ihmeellistä?



Treenit on sujunut hyvin vaikka en ole koskaan treenannut näin monena päivänä viikossa. Salilla tuli käytyä kolmena päivänä, aamuaerobisella kahtena päivänä ja siihen päälle vielä 2 sykettä nostavaa kotitreeniä. Kyllä lihakset kiittää! Olen myös käyttänyt normaalia painavampia painoja, koska huomasin että entiset salitreenit ovat olleet hieman löysiä. Nyt tuntuu että treeni menee oikein kun tulee hiki. Kaikin puolin dieetti on sujunut mukavasti ja treenit luistaa. Itkulta ei kyllä olla vältytty, sillä sunnuntain kotitreeni oli ihan sairaan raskas. Mulla oli myös oma personal treiner, sillä M tsemppas mua ja vähän ehkä joutui käskyttämäänkin. Tuntui että meinasin treenin aikana pyörtyä tai saada jonkun hengityskohtauksen, mut hyvin se meni sitte loppuun asti. Tällä hetkellä paino ei oo tippunut mun aloituspainosta.. vaan noussut n. 1 kg. Mutta varmaan tällä ruokavaliolla on jokin merkitys asiaan.. kumpa se tästä sitten lähtee laskuun!


Tämäkin viikko on lähtenyt hyvin käyntiin. Eilen kävin aamulenkillä ja salilla. Tänään tein kotitreenin ja tästä kohta hilpasen töihin! Mukavaa tiistaita toverit! :)