Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit

23. helmikuuta 2015

BC - viikko 5

Moi!

Nyt vähän niitä dieetti kuulumisia. Elikkäs tänään lähti viides viikko tätä Bikini Challenge -dieettiä käyntiin. Nopeasti on mennyt aika kun tuntuu että vastahan tää alkoi. Nyt ollaan siis puolessa välissä ja tämän viikon jälkeen jäljellä on vielä viisi viikkoa. Mitään suurempia ongelmia ei oo tähän mennessä dieettiä ollut. Jotenkin ajattelin että tää olis paljon rankempaa, mutta aika kevyestihän tää menee! Okei.. on kyllä muutama kerta ollut sellanen fiilis ettei jaksais lähteä salille (esim. eilen) mutta heti kun siellä on käynyt niin tulee taas energisempi ja eloisampi olo. Väsymystä on myös ollut havaittavissa ja viimeiset neljä päivää olen ollut hieman pahoinvoiva. En tiedä sitten johtuuko ihan muista syistä kuin tästä dieetistä.

Pakollisia ruokakuvia:

 Aamupalaksi vaasan kaurasydänleipää, paistettua kananmunan valkuaista, kalkkunaleikettä, marjoja ja kahvia kaneli-kookosöljyn kera.
 Salitreenin jälkeen jasminriisiä, kanaa, paistettua kesäkurpitsaa ja sipulia + riisikakut.
Ja perjantain kunniaksi dieettipizzaa! Namnam, oli kyllä ihanaa vaihtelua noille perus dieettiruuille. 
Teen kyllä toistekin ;)


Ruokavalioon ja treeneihin oon kyllä ollut tyytyväinen! Treenit on sopivan haasteellisia ja vaihtelua tulee kun joka viikko julkaistaan uusi viikkotreeni. Tähän mennessä olen tehnyt boxi-, kahvakuula-, jumppapallo- ja pakaratreeniä. Saliohjelmistakin olen tykännyt ja erityisesti 3-jakoisesta ohjelmasta.

Nyt kun on kuukausi tätä dieettiä takana, niin kai sitä jo oletetaan että jotain muutosta on ulkoisestikin tapahtunut. Ja kyllä! Vihdoin ja viimein huomaan itsekin että on tässä kropassa jotain tapahtunut. Paino ei ole juurikaan tippunut siitä mitä se oli dieetin alussa, mutta kun vertaan aloituskuvia tämän hetken tilanteeseen niin huomaan kyllä että olen hieman kaventunut. Ja kyllä poikaystäväkin on sen huomannut ja eilenkin huomautti että "onhan sulle lihastakin tullut" ;) jes!
Mittailujenkin mukaan on muutama sentti lähtenyt esim. mahan seudulta! Innolla odotan että mitä muutoksia tapahtuu seuraavan viiden viikon aikana.. jännää!

 Ja taas riisiä ja kanaa.. tällä kertaa keitetyn parsakaalin kera.
 Ja tässä ihana marjapiirakka aamupala! Niin herkkua!
Nämä tuli hankittua viime viikolla.


No mites mä sitten voin? Kiitos oikein hyvin. Olo on energisempi ja uni maistuu. Koko olemus ja keho tuntuu jotenkin kevyemmältä. Itsevarmuus sen kun kasvaa. Voin oikeastaan jo tässä vaiheessa sanoa että olen ylpeä itsestäni. Ensinnäkin se että lähdin mukaan tähän koko juttuun. Ja toiseksi se että olen huomannut että löytyyhän multa sitä itsekuria! Tämä on mahtavaa! :-)

Niin ja vielä mahtavampaa on se että tällä viikolla on kevennetty viikko ja tankkauspäivä. Saan siis yhtenä päivänä syödä vapaasti mitä haluan! Olen menossa viikonlopuksi kotiin Kokkolaan ja äitillä ois perjantaina pienet synttärijuhlat/lomanalkajaiset. Tarjolla ois kuulemma kaikkea hyvää leipomusta ja ruokaa joten taidan pitää tankkauspäiväni silloin. Pitäis varmaan alkaa suunnittelemaan että mitä kaikkea sitä söis... irtokarkkeja, nutellaa, ben & jerrys -jätskii, pullaaa..... uuh! Can't wait!

Oikein mukavaa ja energistä viikkoa kaikille! Niin ja nythän taitaa olla osalla hiihtolomatkin.. mukavaa lomailua! :-)

13. helmikuuta 2015

weekend

Jihuu! Se ois perjantai nyt. Oikeastaan se ei edes tunnu miltään, koska mulla ei oo mitään mitä odottaa. Lauantaikin on tän viikon ainut työpäivä, joten tää on yhtä lomailua. Eikä ole mitään herkkupäivääkään mitä odottaa. Tietysti ystävänpäivä on huomenna ja ollaan koitettu keksiä M:n kans jotain tekemistä meille. Mietittiin syömistä, keilaamista, bilistä, leffaa.. jotain näistä. Syöminen kuulostais kyllä houkuttavalta.. Nimittäin huomasin että koskarin Daddys Dinerista saa fitfarmin suunnittelemia ruoka-annoksia. Ehkä pakko mennä kokeilemaan. ;)

Oli muuten aivan mahtavan näköinen auringonnousu tänä aamuna kun heräsin aamupalalle! Aiettä noita värejä. Mahtavuutta!


Ja mä oon niin nauttinut tästä auringonpaisteesta, mikä ihana ilma!

Tää viikko on sujunut aika leppoisasti. Tietenkin olen noudattanut ruoka- ja treeniohjeita ja elänyt sen mukaisesti. Lipsumisia ei ole tullut yhtään ja treenitkin on sujunut ihan hyvin. Kahvakuulatreeniä oon tehnyt tällä viikolla pari kertaa ja oli kyllä kiva treeni! Otin myös uuden 2-jakoisen saliohjelman käyttöön ja tänään ois vuorossa jalat! Iiks. Saa nähä pystyykö huomenna kävelemään töissä. :D
Uutena tuttavuutena tutustuin myös treenin aikana juotavaan juomaan. Hyi että kuinka pahaa oli ensimmäiset kulaukset! Ei voinut muuta kuin kaataa puolet viemäriin kun ei mennyt alas.. Viime kerralla kyllä sain juotua koko pullollisen kun oli treenatessa niin kova jano.


Eilisen eväitä.

En tiiä onko nyt kolmannella viikolla kropassa tapahtunut mitään sen kummempia muutoksia. Tietysti toivon että rasva palaa ja lihasta tulis tilalle. Mittojen mukaan reisistä oli lähtenyt muutama sentti. Paino on tippunut siihen mistä lähdinkin. Päätin myös etten käy joka päivä puntarissa koska se paino saattaa vaihdella päivittäin jonkin verran. Seuraavan kerran punnitsen itseni sunnuntaina ja toivon että jotain ois lähtenyt! Edes 100 grammaa... ja mieluiten mahasta! :D

Ainoa ongelma tän dieetin aikana mulla on varmaan ollut toi maha. Turvottaa melkein jokaisen aterian jälkeen ja eilenkään en saanut syötyä koko ateriaa loppuun. Tuli niin huono olo että piti mennä sohvalle röhnöttämään hetkeks. Kävin myös hakemassa entsyymejä, joilla pitäis olla joku vaikutus ruuansulatukseen..

Oon kyllä muutakin tehnyt tällä viikolla kuin vain treenannut ja syönyt! Olin nimittäin hiusmallina tiistaina. Sain vähän uutta väriä päähän ja hiusmalliakin muokattiin. Hiuksia lyhennettiin etuosasta ja takaa jätettiin pitkäksi. On tässä vähän totuttelemista ja kun en meinaa saada tukkaa enää samanlailla kuin aiemmin..



Mutta ei kai sen kummempia kuulumisia tällä kertaa. Mukavaa viikonloppua ja sydämmellistä ystävänpäivää allihuuppa! :-)