Opasta mua aurinko silloin kun mä en nää

Asiat on hankalia, oisko ehkä sittenkin pitänyt joskus tehdä toisin. Suuria odotuksia ja unelmia, mutta tuntuu että ne ei tapahdu täällä. Tuntuu välillä että oon väärässä paikassa, tai voisko jossain muualla asiat olla ihan toisin.. Mutta toisaalta jos rupeaa enemmän miettimään niin mulla ei olis niitä tiettyjä asioita jos en olis nyt tässä. Silti tuntuu että jotain puuttuu?

Mä oon asunut koko lapsuuteni Kokkolassa. Ensimmäisen kerran kun muutin sieltä pois, menin orivedelle vuodeksi opiskelemaan. Vuosi orivedellä oli kyllä huippu, muistelen sitä suurella lämmöllä! Sain sieltä ihania ystäviä jotka ovat mulle tänäkin päivänä yksiä rakkaimpia! Kun opiskelu orivedellä loppui, muutin kesäksi takaisin Kokkolaan. Olin keväällä hakenut opiskelemaan konservatorioille ympäri suomea, siinä toivossa että pääsisin opiskelemaan sitä mitä haluan kaikista eniten juuri tällä hetkellä opiskella, laulamista! Odottelin sitten suurella jännityksellä, jospa olisin johonkin kouluun päässyt. Ajattelin jo heti etten pääse mihinkään, olen ihan surkea. Lopulta sain kuulla että minut on hyväksytty opiskelemaan Jyväskylään! Siis niin mahtavaa! Siinä vaiheessa onnen kyyneleet  vierivät poskia pitkin. Mä pääsen opiskelemaan sitä mistä oon aina haaveillut, ja vieläpä tasokkaaseen kouluun!

Sitten tuli elokuu ja mä muutin Jyväskylään, kaupunkiin jostan en juuri ketään tuntenut. Pari puolituttua täällä mulla oli. Aloitin koulun ja olin todella innostunut, sain heti kavereita ja mulla oli ihan mahtava fiilis! Nyt kun aika on kulunut ja oon asunut täällä jo vuoden, mulla on jotenki aika erilaiset fiilikset. En tiedä mistä se johtuu, mutta mä oon miettinytkin jo lopettavani koulun tai hakevani siirtoa johonkin muualle. Mutta eihän siinä ois mitään järkeä! Mulla on enää vuosi tätä koulua jäljellä. Tai siis mä voisin valmistua nyt keväällä jos haluan, tai sitten vasta syksyllä. Jotenkin vaan on sellanen olo etten viihdy ehkä täällä niin hyvin kuin kuvittelin. Nyt varsinkin kun viime viikon vietin syyslomaa tampereella ja kokkolassa, niin tuli vaan enemmän sellanen olo etten halua tänne takas.

Ystävät ovat varmaan myös se asia, mikä vaikuttaa tähän mun olotilaan. Mulla on Kokkolassa ne kaikki mun tärkeimmät ystävät. On mulla täällä Jyväskylässäkin joitakin kavereita, mutta eipä niitten kanssa tule niin paljon vietettyä aikaa. Viihtyvyyteen vaikuttaa myös suuresti tää kämppä missä asun nyt. Halusin muuttaa täältä pois jo keväällä, mutta vanhemmat sai mut ylipuhuttua jäämään tähän ja kyllä mä sitten ihan omastakin tahdosta jäin tähän ku aloin miettimään asioita syvemmin. Puhuttiin myös siitä viimeksi tänään mun veljen kanssa, että kun täällä Jyväskylässä meillä ei ole mitään ns. tukiverkostoa. En mä voi mennä äitille tai iskälle ku mun pyörä on hajonnut, ja pyytää apua niiltä? Enkä voi mennä mummulle kahville koulupäivän jälkeen. En voi soittaa ystäville että, "hei keitäppä kahvit, mä oon just siellä!".

Mietin myös sitä että oonko mä liian ujo ihminen. Tottakai sais varmaan ihan tositosi hyviä kavereita täältäkin jos ois itse oma-alotteisempi ja sosiaalisempi? Mut mä oon sellanen ku oon, enkä oo kokoajan puhumassa kaikkien päälle tai kaveraamassa jokaisen ihmisen kanssa. Mulla on käynyt myös sekin mielessä, että oisko mulla enemmän mahollisuuksia jossain muualla. Tuntuu ettei mun elämässä tapahdu tällä hetkellä niin paljon asioita ku oon Jyväskylässä. Musta tuntuu että koulukin vois olla kivempaa esim. Kokkolassa (ainakin sen perusteella mitä oon kuullut) ja töitäkin vois saada helpommin. Nyt mä opiskelen täällä noin 5h viikossa, ja töitä pääsee tekemään vaan sillon kun niitä on tarjolla. Vietän myös aika paljon aikaa yksin kotona. (mutta viihdyn yksinkin, se ei ole ongelma!) Joskus vaan kaipaan ihan hurjasti mun ystäviä! Edes pientä hetkeä viikossa niiden kanssa.

Mutta täytyy olla kiitollinen siitä mitä mulla nyt on. Jos mä en asuis Jyväskylässä, niin tuskin minä ja Mikkokaan oltais alettu seurustelemaan. Ja oonhan mä ton koulun ansiosta kehittynyt paljonkin. Oon myös tutustunut uusiin ihmisiin. Ja oon varmasti kasvanut henkisestikkin tämän viime vuoden aikana. Oon myös ehkä muuttunut, ainakin jotkut on sanonu niin. Musta on tullu rauhallisempi. Mutta niinhän siinä yleensä käykin kun aletaan seurustelemaan. Enkä mä mitään niin radikaalia muutosta itse huomaa.

Välillä vaan tuntuu että oon paikoillani. Haluaisin kovasti liikkua eteenpäin tai tehdä enemmän asioita, mut tuntuu että joku jarruttaa mua. Mulla on sellanen aavistus että mulla vois olla enemmän mahdollisuuksia jossain muualla ja parempi elämänlaatu! Sitä odotellessa...! ps. tää teksti oli varmaan tosi sekava, mutta suurin tarkotus olikin ehkä vain purkaa ajatuksia. Kirjoitin niitä lähinnä siinä järjestyksessä miten ne mieleen tulivat. Harvoin julkaisen tänne mitään näin "syvällisiä" ajatuksiani mutta tälläkertaa mulla tuli ihan hyvä olo siitä ainakin että sain kirjoitettua ja purattua ajatuksiani johonkin.

 Tää biisi sopii hyvin näihin mun ajatuksiin:

ps. tää teksti oli varmaan tosi sekava, mutta suurin tarkotus olikin ehkä vain purkaa ajatuksia. Kirjoitin niitä lähinnä siinä järjestyksessä miten ne mieleen tulivat. Harvoin julkaisen tänne mitään näin "syvällisiä" ajatuksiani mutta tälläkertaa mulla tuli ihan hyvä olo siitä ainakin että sain kirjoitettua ja purattua ajatuksiani johonkin.

-Kiia-