Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit

13. tammikuuta 2016

What's upp?

Niin se joululomakin vain vierähti! Kaikenlaista tuli tehtyä, meillä oli muunmuassa muutama keikka, näin kavereita, juttelin äitin kans henkeviä, shoppailin, kävin kahvilasssa, sain tarot-tulkinaan, leivoin pari juustokakkua, laitoin työhakemuksia, treenattiin biisejä ja äänitettiin yks joululaulu studiolla ja sit oli yhden ystävän babyshowerit. Lomailua kesti sellaiset 3-4 viikkoa ja mulla alkoi siis koulu vasta tällä viikolla. Kolme päivää oon nyt ollut koulussa ja ei oo tuntunut pahalta vielä ainakaan. Ainut asia mikä on hieman häirinnyt, on ollut se että mun kämppä on ollut varmaan yhtä kylmä kuin pyörävarasto. Patteri ei oo toiminut ja täällä on rampannut jo huoltomiehiä kolmena päivänä. Mutta tänään se saatiin vihdoin ja viimein taas toimimaan! Sairastuin viime viikonloppuna myös flunssaan, ja se ei ainakaan ole helpottunut täällä kylmässä kammiossa. Aloitin myös herkkulakon tällä viikolla ja mun oli tarkotus myös käydä salilla ja lenkillä mut en oo viittinyt kipeenä mennä.
Jos miettii tätä alkanutta vuotta, että miten se on lähtenyt käyntiin, niin aika sekavissa merkeissä kyllä. Tai no, olihan tuo viime syksykin melko sekavaa aikaa. Mut nyt tuntuu siltä että asiat alkaa järjestymään ja menemään pikkuhiljaa eteenpäin. Ja mikä parasta, se odotetuin hetki vuodesta on edessäpäin.. kevät ja kesä, täältä tullaan! Paljon kivoja juttuja on tiedossa ja yks niistä on Espanjan reissu johon varattiin liput sunnuntaina sekä Adelen keikka Tukholmassa... Can't wait!

- K ii a -




30. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Viimeisiä päiviä viedään ennen uutta vuotta 2016. Tässä vaiheessa on hyvä hiljentyä miettimään että mitenkäs tää vuosi on mennyt. Mitä asioita on tapahtunut ja mistä on jäänyt parhaat muistot!

Itselläni vuosi 2015 piti sisällään jonkinlaisen elämäntapamuutoksen. Aloitin tammikuussa Bikini Challenge -dieetin, pudotin painoa noin 6 kiloa ja aloin liikkua sekä syödä terveellisemmin. Terveellinen elämäntapa vaikutti niin paljon mun hyvinvointiin, että otin sen osaksi mun elämää. Tosin en ole itseltäni kaikkea herkuttelua kieltänyt.. ja sen kyllä huomaa kun nuo pudotetut kilot ovat loppuvuotta kohti tulleet uhkaavasti takaisin. Vuosi 2016 lähtee taas liikkelle vielä kovemmalla itsekurilla!







Vuonna 2015 teimme Jonen kanssa yhteensä 22 keikkaa, eli keskimäärin pari keikkaa kuussa. Eli paljon on tullut lauleltua ja soiteltua! Ja olen kyllä maailman kiitollisin että mulla on mahdollisuus tehdä tätä hommaa ja toteuttaa itteäni tällä tavalla.










Tein myös "oikeita" töitä vuonna 2015. Asuin tampereella elokuun loppuun asti ja työskentelin myyjänä Gina Tricotissa. Nautin kyllä työn tekemisestä todella paljon. Vastuun saaminen, mukavat asiakkaat ja maailman parhaat työkaverit. Kukapa sellaisessa työpaikassa ei viihtyisi? :)







Aloitin kulttuurituotannon opiskelun ja muutin seinäjoelle asumaan. Olen viihtynyt koulussa ja ala on mielenkiintoinen. Koulu on viihtyisä ja luokkakaverit kivoja! Tosin seinäjoesta en niin kovin ole lämmennyt kaupunkina.. Pieni ikävä on tampereelle. Mutta eiköhän se tästä. Kämppä alkaa ainakin pikkuhiljaa näyttää kivemmalta.

Olen tavannut ihania ihmisiä vuoden 2015 aikana. Uudet työkaverit joita jo aikaisemmin kehuin sekä uudet koulukaverit joiden kanssa olemme nopeasti hitsautuneet yhteen. Kyllä sitä voi vaan olla onnellinen näistä ihmisistä ketä on tavannut ja ketkä ovat pysyneet rinnalla tämän vuoden aikana!












Kävin kahdella ulkomaanmatkalla; kesällä oltiin tallinnassa päivä ja syksyllä turkissa viikko. Molemmat reissut olivat onnistuneita ja niistä jäi hyvät muistot. Oltiin myös alkuvuodesta yksi yö helsingissä ja käytiin flamingon kylpylässä rentoutumassa. Festareilla tuli käytyä provinssirokissa seinäjoella ja flow festareilla helsingissä. Rytmikorjaamolla olin talkoilemassa ja katsomassa mm. Anssi Kelan, Chisun, Ismo Leikolan, Apulannan ja Sannin keikkaa.
















Vuoden 2015 suurin ja ehdottomasti paras hankintani oli Macin läppäri! Tää on niin huippu enkä oo katunut päivääkään että tuhlasin tähän ison summan rahaa. Toinen hankinta oli pyörä, jonka sain yllärinä synttärilahjaksi. Sekin on ihana! Ostimme myös Jonen kanssa cajon-rummun jota käytämme keikoilla.





Kokonaisuudessaan vuosi 2015 kohteli mua hyvin! Tästä mä tykkäsin. Katotaas mitä ens vuosi pitää sisällään.. mua ehkä vähän jännittää!!



7. joulukuuta 2015

Eka kerta - Turkissa

Moikka! Eipä oo tullut taas kirjotettua hetkeen. Tuntuu että tää syksy on ollut yksi sekamelska. Paljon kaikkee uutta on tapahtunut ja koulumaailma vaatii totuttelua hieman, varsinkin kun tää on ammattikorkeakoulu. Syksyllä sai onneks hieman lomaa koulusta, niin otettiin äkkilähtö turkkiin. Mä olin päättäny jo kesällä että ihan varmasti meen johonki lämpimään heti kun tulee tilaisuus. 

Äkkilähtö varattiin siis noin viikko ennen lähtöä. Kohteena oli Turkki ja mikäs muu kuin Alanya. Tosin ei oltu ihan Alanyan keskustassa vaan sellasessa paikassa kuin Oba. Siitä oli joku 2-3 kilometriä Alanyan keskustaan. Meidän hotelli oli Green Garden Suites ja se oli kyllä odotusten mukainen. Hotelli sijaitsi melko rauhallisella paikalla lähellä merenrantaa. Meillä oli kattohuoneisto ja se oli todella siisti ja moderni. Jos jotain huonoo sanottavaa täytyy keksiä, niin maisemat parvekkeelta ois voinu olla hieman paremmat ja ilmastointi olis voinut toimia paremmin (ainakin vanhempien kanssamatkustajien mielestä.)










Olin siis reissussa isän, hänen naisystävän ja naisystävän tyttären kanssa. Aika paljon tuli vietettyä aikaa yksin, koska osa porukasta viihtyi paremmin hotellihuoneessa. Itse halusin hieman tutkia ympäristöä ja käydä kävelyllä. Otin siis parina aamuna kameran mukaan ja lähdin ulos nauttimaan lämmöstä ja kauniista merimaisemista. Kävelin pitkin rantaa, pulahdin välillä uimaan ja istuin kuumalla hiekalla nauttien elämästä. Oikeesti tekee tosi hyvää olla yksin vieraassa paikassa. Ja varsinkin sellasessa paikassa missä nauttii olostansa. Nauttii siitä että saa olla yksin, juuri siinä hetkessä.







Tän reissun seurauksena mua kyllä puraisi matkakärpänen - ja kovaa. Kotiin päästyäni aloin heti unelmoimaan seuraavasta reissusta. Etsin myös tietoa mahdollisista matkaoppaan koulutuksista. Sekin olisi hienoa kokea joskus tässä elämässä. Mulla tuli vaan sellanen olo että haluan sitä nyt. Heti. En ehkä parin vuoden päästä, vaan nyt. Nyt mulla on semmonen tunne että haluan toteuttaa sen. Toisaalta pitää myös miettiä tätä nykyhetkeä.. oon just alottanu opiskelun ja mulla menis tässä vielä seuraavat kolme vuotta. Eli onko ihan turha miettiä taas jotain uutta? Mulla on selkeesti sellanen ongelma että saan tällasia ideoita aina väärään aikaan. Haluun tehä kaikkea samaan aikaan. Se ei vaan taida olla mahdollista..






Siinäpä se. Tää oli siis mun ensimmäinen kerta kun kävin Turkissa. Oikeastaan tiesin mitä odottaa joten en yllättynyt mistään. Miehet ahdistelivat ja jakelivat puhelinnumeroitansa. Eniten pidin kyllä siitä lämmöstä ja merestä. Seuraavalla kerralla voisi kyllä matkustaa johonkin paikkaan missä on vähemmän turisteja ja päällekäyviä ihmisiä. Suunnittelinkin jo talvilomalle Espanjan reissua.. menis kattomaan missäpäin se velipoika siellä asustelee. Jonkinlainen interrail matka eurooppaan ois kans mukava kesällä. Matkustaminen on kivaa!

- K ii a -