Olá!

Nyt on tullut aika herättää blogi taas uudelleen henkiin! Miksi sitten näin? No sen takia, että haluan ikuistaa mun vaihto-opiskelun Brasiliassa ja jakaa mun arkea tämän blogin kautta mun ystäville ja läheisille. Tästä saattaa myös olla jossain vaiheessa hyötyä niille, jotka ovat harkinneet vaihtoon lähtemistä, tai joita kiinnostaa tietää millaista elämä on Brasiliassa tällee suomalaisen näkökulmasta. Kirjoittelen tänne siis lähinnä kuulumisia ja lisäilen mahdollisimman paljon kuvia. Vastailen myös mielelläni kysymyksiin, jos sellaisia tulee mieleen!

Mitä nyt sitten oikein tapahtuu ja miksi menen juuri Brasiliaan?

No, ensinnäkin, mä oon jo kauan miettinyt että haluan jossain vaiheessa opintoja lähteä pois suomesta ja kokeilla miltä tuntuis opiskella ja asua jossain ihan muualla.  Mä sitten tosissani suuntasin kouluni kv-toimistoon keväällä 2017, jolloin ilmoitin kiinnostukseni tästä vaihto-opiskelusta. Silloin ei vielä saatu asiaa eteenpäin ja melkein jo luovuin koko ajatuksesta. Kesän jälkeen palasin sitten kouluun ja yllättäen kv-vastaava laittoi mulle viestiä et olisinko vielä kiinnostunut lähtemään vaihtoon. No siis tottakai! 

Siitä sitten alkoi vaihto-opiskelujen suunnittelu ja mielessä pyöri monia eri kohteita. Aluksi olin ihan varma että lähden espanjaan, mutta haaveet tästä vaihtoehdoista kaatuivat siihen, että mun kielitaito ei ollut riittävä. Sitten mulle ehdotettiin muita euroopan maita, kuten; Latvia, Liettua, Saksa, Itävalta, joissa pärjäisi englannin keilellä.... mutta ei ne oikeen saanut mussa aikaan minkäänlaista kiinnostusta. Sitten mainittiin Brasilia ja saman tien mun päässä alkoi soida samba ja tunsin suurta innostusta tätä paikkaa kohtaan. Iloiset ihmiset, lämpimät ilmat, kiehtova ja erilainen kulttuuri, samba ja bossa nova, hyvä ruoka.. Please, take me there!

Kaiken miettimisen jälkeen, lampsin takaisin kv-toimistolle ja laitettiin vaihtohakemuset menemään PUCPR:ään (The Pontifical Catholic University of Paraná), joka on yksityinen koulu, Curitibassa. Sitten vaan odoteltiin viestiä, että hyväksytäänkö mua sinne vai ei. Meni varmaan 3-4 viikkoa, kunnes sähköpostiin tuli viesti koululta. JEEEEEEE, mä pääsin sinne! Iha huikeeta. Olo hakemusken jälkeen oli jännittynyt, sekava ja ihan hiton innostunut!

Mut niinku varmaa suurin osa tietää, niin ei se Brasilia oo pelkkää jeejeetä ja mahtavaa, vaan siellä on tosi paljon rikollisuutta. Tätä asiaa piti myös punnita tän hakuprosessin aikana. Täytyy vaan pitää järki päässä ja välttää yksin liikkumista, niin on parempi mahdollisuus palata kotiin hengissä. :D

Tällä hetkellä mun lähtöön on enään viikko. Lennän aluksi Rio De Janeiroon ja mun veli Jone on lähdössä saattomatkalle mukaan. Lomaillaan sellanen kymmenen päivää Riossa, muun muassa Sambakarnevaalitunnelmissa, jonka jälkeen lennän mun kotikaupunkiin Curitibaan. Opiskelut alkaaki sitte 20. helmikuuta. IIKS!

Tässä on ollut myös paljon kaikenlaista järjestelyä ton vaihdon suhteen. Viisumin hakua, papereiden pyöritystä, kämpän etsintää, kielen opettelua yms..  Näistä valmisteluista ja tulevasta opiskelupaikastani tulen kertomaan vielä myöhemmin! Siihen asti, Adeus! :-)

Eka kerta - Turkissa

Moikka! Eipä oo tullut taas kirjotettua hetkeen. Tuntuu että tää syksy on ollut yksi sekamelska. Paljon kaikkee uutta on tapahtunut ja koulumaailma vaatii totuttelua hieman, varsinkin kun tää on ammattikorkeakoulu. Syksyllä sai onneks hieman lomaa koulusta, niin otettiin äkkilähtö turkkiin. Mä olin päättäny jo kesällä että ihan varmasti meen johonki lämpimään heti kun tulee tilaisuus. 

Äkkilähtö varattiin siis noin viikko ennen lähtöä. Kohteena oli Turkki ja mikäs muu kuin Alanya. Tosin ei oltu ihan Alanyan keskustassa vaan sellasessa paikassa kuin Oba. Siitä oli joku 2-3 kilometriä Alanyan keskustaan. Meidän hotelli oli Green Garden Suites ja se oli kyllä odotusten mukainen. Hotelli sijaitsi melko rauhallisella paikalla lähellä merenrantaa. Meillä oli kattohuoneisto ja se oli todella siisti ja moderni. Jos jotain huonoo sanottavaa täytyy keksiä, niin maisemat parvekkeelta ois voinu olla hieman paremmat ja ilmastointi olis voinut toimia paremmin (ainakin vanhempien kanssamatkustajien mielestä.)

Olin siis reissussa isän, hänen naisystävän ja naisystävän tyttären kanssa. Aika paljon tuli vietettyä aikaa yksin, koska osa porukasta viihtyi paremmin hotellihuoneessa. Itse halusin hieman tutkia ympäristöä ja käydä kävelyllä. Otin siis parina aamuna kameran mukaan ja lähdin ulos nauttimaan lämmöstä ja kauniista merimaisemista. Kävelin pitkin rantaa, pulahdin välillä uimaan ja istuin kuumalla hiekalla nauttien elämästä. Oikeesti tekee tosi hyvää olla yksin vieraassa paikassa. Ja varsinkin sellasessa paikassa missä nauttii olostansa. Nauttii siitä että saa olla yksin, juuri siinä hetkessä.

Tän reissun seurauksena mua kyllä puraisi matkakärpänen - ja kovaa. Kotiin päästyäni aloin heti unelmoimaan seuraavasta reissusta. Etsin myös tietoa mahdollisista matkaoppaan koulutuksista. Sekin olisi hienoa kokea joskus tässä elämässä. Mulla tuli vaan sellanen olo että haluan sitä nyt. Heti. En ehkä parin vuoden päästä, vaan nyt. Nyt mulla on semmonen tunne että haluan toteuttaa sen. Toisaalta pitää myös miettiä tätä nykyhetkeä.. oon just alottanu opiskelun ja mulla menis tässä vielä seuraavat kolme vuotta. Eli onko ihan turha miettiä taas jotain uutta? Mulla on selkeesti sellanen ongelma että saan tällasia ideoita aina väärään aikaan. Haluun tehä kaikkea samaan aikaan. Se ei vaan taida olla mahdollista..

Siinäpä se. Tää oli siis mun ensimmäinen kerta kun kävin Turkissa. Oikeastaan tiesin mitä odottaa joten en yllättynyt mistään. Miehet ahdistelivat ja jakelivat puhelinnumeroitansa. Eniten pidin kyllä siitä lämmöstä ja merestä. Seuraavalla kerralla voisi kyllä matkustaa johonkin paikkaan missä on vähemmän turisteja ja päällekäyviä ihmisiä. Suunnittelinkin jo talvilomalle Espanjan reissua.. menis kattomaan missäpäin se velipoika siellä asustelee. Jonkinlainen interrail matka eurooppaan ois kans mukava kesällä. Matkustaminen on kivaa!

- K ii a -