Jotenki hassua, että olin vuosi sitten tähän aikaan vielä Brasiliassa, Curitibassa opiskelemassa. Nyt on mennyt 9 kuukautta siitä kun kotiuduin vaihtojakson jälkeen takaisin Suomeen. Paluu tänne ei ollut mikään mahtavin, sillä olin tuonut mukanani EHEC -bakteerin ja kauhea vatsatauti alkoi heti kun pääsin kotiin. Mutta onneksi se sairastelu alkoi vasta Suomessa, sillä sain kuitenkin hyvää hoitoa ja makasin seuraavat neljä viikkoa kotona sängyssä, sohvalla, lattialla tai missä lie. Kaiken huippuna mulla todettiin vielä asentohuimaus, joka ei meinannut millään mennä ohi; tuntui kuin olisin ollut pienessä hiprakassa kuukauden, kun en meinannut pystyssä pysyä ja maailma pyöri ympärillä.
Mutta AH Brasilia! Siis ihan hirveä ikävä tuota paikkaa. Mä rakastuin. En kehenkään, mutta siihen Brasilialaiseen kulttuuriin, ihmisiin ja huolettomaan elämäntyyliin. Tällaiselle suomessa syntyneelle landetytölle toi oli kyllä melkonen kokemus ja silmiä avartava reissu. Koko vaihtojakso meni mun mielestä hyvin, ilman sen suurempia vastoinkäymisiä. Sain aika vapaasti valita että mitä siellä opiskelin ja otin itseäni kiinnostavia kursseja. Sain uusia ystäviä ja reissailin myös hieman opiskelukaupunkini ulkopuolella.
Ilman alamäkiä ei kuitenkaan selvitty tästäkään reissusta. Oli myös niitä muutamia "yksinäisiä" hetkiä, kämppikset eivät olleet ehkä parhaimmasta päästä, joka puolella näkyi köyhyyttä ja sai olla aina hieman varuillaan kun liikkui ulkona yksin. Sain myös sähköiskun yhdellä reissulla, jonka jälkeen olin muutaman viikon hieman peloissani ja poissa tolaltani. Ehkä siinä iski myös jonkinlainen koti-ikävä sekä epätoivo kun sairaalassakaan kukaan ei osannut puhua englantia. Ihmiset olivat kuitenkin todella ystävällisiä, sekä koulussa että sairaalassa ja sain tarvitsemaani apua. Olin todella ahdistunut muutaman viikon ajan ja jopa ystäväni sanoivat että "eikö sun pitäis tulla pois sieltä, tuu kotiin". Mutta periksi ei anneta! Mä sit pari viikkoa keskityin mun omaan hyvinvointiin ja pian ahdistus oli tiessään ja elämä jatkui entiseen malliin.
Nyt kun tästä kaikesta on selvitty niin mä ajattelin, että voisin esitellä teille muutamia paikkoja missä kävin. Ei kai se vielä ole liian myöhäistä? Mulla ei vaan ollut Brasiliassa tarpeeks aikaa kirjotella tänne.
Mutta AH Brasilia! Siis ihan hirveä ikävä tuota paikkaa. Mä rakastuin. En kehenkään, mutta siihen Brasilialaiseen kulttuuriin, ihmisiin ja huolettomaan elämäntyyliin. Tällaiselle suomessa syntyneelle landetytölle toi oli kyllä melkonen kokemus ja silmiä avartava reissu. Koko vaihtojakso meni mun mielestä hyvin, ilman sen suurempia vastoinkäymisiä. Sain aika vapaasti valita että mitä siellä opiskelin ja otin itseäni kiinnostavia kursseja. Sain uusia ystäviä ja reissailin myös hieman opiskelukaupunkini ulkopuolella.
Ilman alamäkiä ei kuitenkaan selvitty tästäkään reissusta. Oli myös niitä muutamia "yksinäisiä" hetkiä, kämppikset eivät olleet ehkä parhaimmasta päästä, joka puolella näkyi köyhyyttä ja sai olla aina hieman varuillaan kun liikkui ulkona yksin. Sain myös sähköiskun yhdellä reissulla, jonka jälkeen olin muutaman viikon hieman peloissani ja poissa tolaltani. Ehkä siinä iski myös jonkinlainen koti-ikävä sekä epätoivo kun sairaalassakaan kukaan ei osannut puhua englantia. Ihmiset olivat kuitenkin todella ystävällisiä, sekä koulussa että sairaalassa ja sain tarvitsemaani apua. Olin todella ahdistunut muutaman viikon ajan ja jopa ystäväni sanoivat että "eikö sun pitäis tulla pois sieltä, tuu kotiin". Mutta periksi ei anneta! Mä sit pari viikkoa keskityin mun omaan hyvinvointiin ja pian ahdistus oli tiessään ja elämä jatkui entiseen malliin.
Nyt kun tästä kaikesta on selvitty niin mä ajattelin, että voisin esitellä teille muutamia paikkoja missä kävin. Ei kai se vielä ole liian myöhäistä? Mulla ei vaan ollut Brasiliassa tarpeeks aikaa kirjotella tänne.
